Maailmanlopuntehdas: Eetos

 Laajasti tunnetaan tarina kylästä, jonne kerran saapui silinteripäinen muukalainen.

Raudasta ja teräksestä tulipesän pykäsi, tuulesta ja vedestä voiman sille keräsi.

Savesta tiilet polttamalla muovasi, tehtaansa muurit lupauksilla vuorasi:

Joka luukusta uuniin viljaa lisäisi, pian leivällä kupunsa täyttäisi.

Joka villaa sinne sulloisi, ylleen uudet vaatteen pukisi.

Kyläläiset konetta käyttivät, toivomuksensa sillä täyttivät.

Mitä enemmän tehdasta ruokittiin, sen paremmaksi kaikki huomattiin.

Niin teki turhaksi tärkeät työ ja toimet, laiskoiksi ihmisten kädet ja koivet.

Kumisivat sydämet pian tyhjyyttään, yhä suurempaa kyltymättömyyttään.

Tuli ahneudesta mitta mielen, itsekkyydestä sielun siemen.

Oli kaupungit pilvien, oli koneet helvetin.

Korkeammalle kurottivat tehtaan piiput, ja sitä etäämmälle sen tuhon riimut.

Muutti maan mahoksi, ja kaiken kasvin lahoksi.

Veden liejuksi mustaksi, elon kierron kuolemaksi.

Ja jälleen muurit julisti, vain lapset kelpaa lääkkeeksi.

Uunille kaikki syöttäkää, jatkakaa ja hyötykää. 

Joskus on tarinan kylä joella tai rannalla, joskus kukkulalla tai aavalla.

Joskus on muukalainen komistus, joskus se on alkujaankin kammotus.

Mutta aina on Silinteri ja aina on Tehdas.